lauantaina, syyskuuta 12, 2009

Nollatoleranssista

Tiedän olevani nyt pahasti ajastani jäljestä ja sen lisäksi jankuttavani vanhaa asiaa, mutta en vain voinut jättää tätäkään kasaa tonkimatta. Parin viikon takaisessa Hesarissa muutamilta ajattelijoilta kysyttiin, kuuluvatko Jussi Halla-ahon blogikirjoitukset oikeuden arvioitaviksi. Six Degreesin Alexis Kouros luonnollisesti vastasi myöntävästi. Mikä erityisesti minun silmääni (ja sieluuni) pisti, oli tämä toteamus:

"Kannatan nollatoleranssia nettiherjausten ja kunnianloukkausten suhteen."

Jos nyt ei puututa siihen kohtaan, että miksi juuri netti- vaan ei muiden herjausten, niin tartutaan tuohon nollatoleranssiin. Mitä ihmettä on nollatoleranssi kunnianloukkausten suhteen? Minä ymmärrän nollatoleranssin niin, että rangaistaan jonkin tietyn, yhteisesti sovitun rajan pienistäkin ylityksistä. Ylinopeuksien nollatoleranssi on helppo käsittää: kahdeksankympin rajoituksella ei saisi ajaa edes 81:tä kilometriä tunnissa.

Mutta mikä on tämä selkeä ja kiistaton raja kunnianloukkauksessa? Sen löytäminen taitaa olla hieman vaikeampaa kuin liikkuvan ajoneuvon nopeuden mittaaminen. Koska kunnianloukkaus on kuitenkin laissakin määritelty käsite, joutuu oikeusistuin käytännössä etsimään sille rajoja. Epätäydellisessä yhteiskunnassa joudumme varmaankin tyytymään juuri tuollaiseen oikeuden löytämään, jos raja on aivan pakko saada.

Mitä tässä tapauksessa sitten tarkoittaa Kourosin nollatoleranssi? Sitäkö, että mitään oikeuden vetämää rajaa ei ylitetä? No, sellainenhan meillä sitten onkin jo: jos oikeudessa päätetään, että tämä lausunto ylittää kunnianloukkauksen rajan, niin sittenhän se on jo samalla tuomittu. Ilmeisesti Kouros ei kuitenkaan kunnianloukkauksen nollatoleranssia peräänkuuluttaessaan tarkoita mitään näin triviaalia.

Tarkoittaako Kouros sitten kenties sitä, että jokaisen kunnian loukkaannuttua asia tulisi viedä oikeuteen? Ja kun kyse on nimenomaan nollatoleranssista eikä vaikkapa vain vähän kehnosta toleranssista, tulee jokaisen, jota vähän harmittaa, käynnistää oikeusjuttu.

En tiedä, mikä kaikki herra Kourosia harmittaa ja loukkaa. Minua loukkaavat jossain määrin mm. seuraavat asiat:
-humalaiset lähentely-yritykset
-sivu suun menevät ylennykset ja palkankorotukset
-pyöräilijöiden oikeuksista piittaamattomat autokuskit
-mielipiteilleni nauraminen ja alentuvat kommentit tyyliin "kyllä sinäkin vielä joskus ymmärrät".

Valitettavasti Kourosin nollatoleranssilinjaa seuraamalla en ehtisi harrastaa mitään muuta kuin virallisten papereiden täyttelyä. Nielen lopulta mieluummin ylpeyteni ja käyn vaikka pyörälenkillä.

2 kommenttia:

  1. Kommentoisin jotain mutten uskalla.

    VastaaPoista
  2. Ihan turvallinen lähtökohta. Ainakaan en suosittele linkin liittämistä kommenttiin, varmuuden vuoksi kannattaa myös häivyttää ip-osoite jonkun proxyn avulla.

    Tosin jos ryhdyt kommentissasi kehumaan minua, liikut varsin vaarattomalla maaperällä.

    VastaaPoista