Anulla oli selvästikin paha päivä. Aluksi purskahdin nauruun, sillä teksti ei tuntunut erityisemmin pureutuvan kipukohtiin vaan ilmentävän kirjoittajansa rankemmanpuoleista muumitusta, jota hän ei enää saa järkevästi artikuloitua. Tuollaistahan minä harrastan itsekin, eikä sitä kukaan taida tosissaan ottaa. Naisen viha on komeaa seurattavaa.
Mutta sitten alkoi kuitenkin minuakin muumittaa, niin kuin näiden tekstien kohdalla usein käy. Ja sitten alkoi kummastuttaa se, että miksi tämä nyt minua niin korpeaa. Miksi ihmeessä minä otan tällaiset henkilökohtaisesti? Miksi minä välitän siitä, muumittaako rynkkypaitojen näkeminen Anua tai ketä tahansa muuta tuntematonta ihmistä?
Pitäisi olla ilmiselvää, että ylilyöntejä ja suutahtaneita purkauksia tulee multikulti-propellipääsodan kummaltakin laidalta. Mutta jostain syystä propellipäiden kukkahattupunaviherempaattiomankulttuurinhalveksuja-puuskat eivät oikeastaan koskaan ärsytä: joko ne naurattavat tai sitten ohitan ne vain olankohautuksella. Kaikenlaista sitä näköjään maailmaan mahtuu.
Mutta nämä punavihreät, oman sukupolveni edustajat! Ai että ottaa päähän joka kerta, kun sieltä tulee jotain tällaista. Sinänsä voisin vallan hyvin ottaa itseeni kummastakin kritiikistä: Kyllä, minä olen kukkahattupunaviherempaatti, joka ei oikein osaa liputtaa isänmaallisuuden puolesta. Ja kyllä, minä olen sitä porukkaa, joka ei kannata pakkoruotsia ja joka on tyytyväinen Jussi Halla-ahon aikaansaamasta pörinästä. Rynkkypaitaa minulla ei tosin ole, enkä sellaista taida halutakaan. Ja Mamba on jotain rikollista.
Miksi minua suututtaa enemmän näiden anujen epäreilu kritiikki kuin propellipäiden epäreilu kritiikki? Johtuuko se siitä, että minä samaistun helpommin helsinkiläiseen naistoimittajaan kuin nuivaan, keski-ikäistyvään mieheen? Ottaisin siis enemmän tosissaan oman sisäryhmäni (heh, heh, heh) edustajan kommentit?
Toisaalta kyse voisi olla myös siitä, etten arvosta vääristelevää spekulointia motiiveillani. Voin myöntää propellipäille, että oikeasti haluan pelastaa maailman, haluan uskoa parempaan huomiseen ja ihmisten lähtökohtaiseen tasa-arvoon. Voin myöntää senkin, että silkkaa naiiviuttani ja ajattelemattomuuttani voin hyvinkin olla monessa asiassa väärässä, kun en ole vaivautunut ottamaan selvää faktoista.
Mutta minä en suostu myöntämään anuille, että kaikkien näiden pohdintojeni taustalla on synkeästä sielustani kumpuava rasismi ja kaikenlaisen toiseuden sokea viha, jonka vain piilotan pseudoälykkään, argumentaatiota muistuttavan saivartelun alle. Minä en arvosta sitä, että henkiset ponnisteluni mitätöidään vain epämääräisellä viittauksella alhaiseen ihmisluontooni.
Mutta sitten alkoi kuitenkin minuakin muumittaa, niin kuin näiden tekstien kohdalla usein käy. Ja sitten alkoi kummastuttaa se, että miksi tämä nyt minua niin korpeaa. Miksi ihmeessä minä otan tällaiset henkilökohtaisesti? Miksi minä välitän siitä, muumittaako rynkkypaitojen näkeminen Anua tai ketä tahansa muuta tuntematonta ihmistä?
Pitäisi olla ilmiselvää, että ylilyöntejä ja suutahtaneita purkauksia tulee multikulti-propellipääsodan kummaltakin laidalta. Mutta jostain syystä propellipäiden kukkahattupunaviherempaattiomankulttuurinhalveksuja-puuskat eivät oikeastaan koskaan ärsytä: joko ne naurattavat tai sitten ohitan ne vain olankohautuksella. Kaikenlaista sitä näköjään maailmaan mahtuu.
Mutta nämä punavihreät, oman sukupolveni edustajat! Ai että ottaa päähän joka kerta, kun sieltä tulee jotain tällaista. Sinänsä voisin vallan hyvin ottaa itseeni kummastakin kritiikistä: Kyllä, minä olen kukkahattupunaviherempaatti, joka ei oikein osaa liputtaa isänmaallisuuden puolesta. Ja kyllä, minä olen sitä porukkaa, joka ei kannata pakkoruotsia ja joka on tyytyväinen Jussi Halla-ahon aikaansaamasta pörinästä. Rynkkypaitaa minulla ei tosin ole, enkä sellaista taida halutakaan. Ja Mamba on jotain rikollista.
Miksi minua suututtaa enemmän näiden anujen epäreilu kritiikki kuin propellipäiden epäreilu kritiikki? Johtuuko se siitä, että minä samaistun helpommin helsinkiläiseen naistoimittajaan kuin nuivaan, keski-ikäistyvään mieheen? Ottaisin siis enemmän tosissaan oman sisäryhmäni (heh, heh, heh) edustajan kommentit?
Toisaalta kyse voisi olla myös siitä, etten arvosta vääristelevää spekulointia motiiveillani. Voin myöntää propellipäille, että oikeasti haluan pelastaa maailman, haluan uskoa parempaan huomiseen ja ihmisten lähtökohtaiseen tasa-arvoon. Voin myöntää senkin, että silkkaa naiiviuttani ja ajattelemattomuuttani voin hyvinkin olla monessa asiassa väärässä, kun en ole vaivautunut ottamaan selvää faktoista.
Mutta minä en suostu myöntämään anuille, että kaikkien näiden pohdintojeni taustalla on synkeästä sielustani kumpuava rasismi ja kaikenlaisen toiseuden sokea viha, jonka vain piilotan pseudoälykkään, argumentaatiota muistuttavan saivartelun alle. Minä en arvosta sitä, että henkiset ponnisteluni mitätöidään vain epämääräisellä viittauksella alhaiseen ihmisluontooni.
Ja Suomi-KP:han ei ole rynkky. Jotain rajaa.
VastaaPoistaTon verran pitää antaa anuille lupa poiketa faktoista, rynkky kun on kuitenkin käyttökelpoinen ja uhkaavan kuuloinen sana. Etkö sinäkin haluaisi itsellesi nimenomaan rynkkypaidan?
VastaaPoistaNo mähän esiinnyn pelkästään rynkkypaidoissa. Näiden anujen pitäisi muuten lanseerata suomalaiseen asekeskusteluun käännös jenkkitermistä "assault weapon". Se on jotenkin niin ideaalinen sana; huonosti määritelty, epätarkka ja kovin, kovin uhkaava. Pelkistä käsiaseista räksyttäminen käy vanhaksi, mutta miten upeaa olisikaan vastustaa rynnäkköaseita, ihan niin kuin suuressa maailmassakin!
VastaaPoistaNo onhan meillä "järeä käsiase". Ilta-jossakin oli vasta uutinen, jossa joku oli uhkaillut jotakuta järeällä käsiaseella joka saattoi tosin olla kuulapyssy.
VastaaPoistaNäiden anujen kirjoitukset taas ovat minun kirjoissani sellaista sosiaalista viestintää jolla ei välitetä tietoa vaan osoitetaan yhteenkuuluvuutta muille okeamielisille.
Herja