Eilisessä ammuskelusessiossa ratkesi jo jonkin aikaa askarruttanut palovammaongelma. Hylsythän ovat alkaneet pääsääntöisesti lentää kaula-aukostani sisään samalla, kun ampumatarkkuuteni on kokenut selvän kvali- ja kvantitatiivisen parannuksen. Olen siis mitä ilmeisimmin löytänyt itselleni sopivimman ampuma-asennon, joka pysyy kierros kierrokselta samanlaisena ilman sen kummempaa yrittämistä. Tämän asennon haittapuolia ovat sitten ne palovammat.
Onneksi ongelman ratkaisu ei edellyttänyt asennon vaihtoa vaan jotain vieläkin typerryttävämmän yksinkertaista: ratamestari kehotti siirtymään aavistuksen verran joko oikealle tai vasemmalle. Harmonian ystävänä olen ampuessani luontevasti seisonut keskellä omaa rataani, ja hylsy on kimmonnut koppini seinästä juuri oikeassa kulmassa kaulalleni. Vain pieni muutos aseen ja kopin seinän välisessä etäisyydessä riitti suuntaamaan hylsyt turvallisempiin paikkoihin.
Niin mitättömältä kuin tämä tilanne saattaakin päällisin puolin vaikuttaa, sitä suurempi symbolinen merkitys siihen sisältyy. Täydellisen neutraalisuuden aika oli ohi ja minun oli pakko tehdä ratkaisu: siirrynkö oikealle vai vasemmalle?
Itse tilanteessa en harkinnut hetkeäkään, vaan astuin suoraan vasemmalle.
Onko peli nyt sitten menetetty? Vai pitäisikö minun seuraavalla kerralla koettaa ampua keskustan oikealta puolelta? Voiko vanhoista tottumuksista luopua jos kovasti yrittää?
Lisää symboliikkaa löytyi sitten maalitaulusta: pettämätön reikälogiikka paljasti, että tähtään elämässäni liian matalalle ja olen vasemmalle kallellaan. Joku muu voisi perustella kumpaakin tendenssiä sillä, että eilisessä aseessa oli totuttua jäykempi liipaisin ja minä olen oikeakätinen. Itse en kuitenkaan lankea tällaisiin triviaaleihin johtopäätöksiin. On asennemuutoksen paikka.
Onneksi ongelman ratkaisu ei edellyttänyt asennon vaihtoa vaan jotain vieläkin typerryttävämmän yksinkertaista: ratamestari kehotti siirtymään aavistuksen verran joko oikealle tai vasemmalle. Harmonian ystävänä olen ampuessani luontevasti seisonut keskellä omaa rataani, ja hylsy on kimmonnut koppini seinästä juuri oikeassa kulmassa kaulalleni. Vain pieni muutos aseen ja kopin seinän välisessä etäisyydessä riitti suuntaamaan hylsyt turvallisempiin paikkoihin.
Niin mitättömältä kuin tämä tilanne saattaakin päällisin puolin vaikuttaa, sitä suurempi symbolinen merkitys siihen sisältyy. Täydellisen neutraalisuuden aika oli ohi ja minun oli pakko tehdä ratkaisu: siirrynkö oikealle vai vasemmalle?
Itse tilanteessa en harkinnut hetkeäkään, vaan astuin suoraan vasemmalle.
Onko peli nyt sitten menetetty? Vai pitäisikö minun seuraavalla kerralla koettaa ampua keskustan oikealta puolelta? Voiko vanhoista tottumuksista luopua jos kovasti yrittää?
Lisää symboliikkaa löytyi sitten maalitaulusta: pettämätön reikälogiikka paljasti, että tähtään elämässäni liian matalalle ja olen vasemmalle kallellaan. Joku muu voisi perustella kumpaakin tendenssiä sillä, että eilisessä aseessa oli totuttua jäykempi liipaisin ja minä olen oikeakätinen. Itse en kuitenkaan lankea tällaisiin triviaaleihin johtopäätöksiin. On asennemuutoksen paikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti