Onnistuupa kerrankin televisio yllättämään. Sohvaperunana vietän tietenkin paljon aikaa television elokuvatarjonnan parissa, mutta eipä sieltä kauhean paljon positiivisia uutuuksia tule vastaan. Kaikki hyvät leffat olen kuitenkin jo nähnyt teatterissa tai viimeistään vuokraamosta. Näin sivistynyt uskon olevani.
Mutta Nelonen esitti eilen elokuvan, josta en ollut syystä tai toisesta koskaan kuullutkaan: Keskusteluja elämästä (Thirteen Conversations About One Thing). Koska nykyään on niin valoisaa, en mene nukkumaan niin aikaisin kuin pitäisi. Ehkä se oli sitten unettomuutta, mutta jokin tuossa elokuvassa miellytti minua kovasti. Kumma juttu: Elokuva keskittyi pääasiassa kuvaamaan onnen loppumista; esittelemään, kuinka jokaisen onnellisuus ja hyvä tuuri päättyy aikanaan. Ja viimeisen kohtauksen pienellä käden heilautuksella kaikki onkin hyvin, onni saattaa ehkä sittenkin joskus palata. Jollain pienellä eleellä kaikesta tulee sympaattista, ei edes kovin karheaa.
Mutta Nelonen esitti eilen elokuvan, josta en ollut syystä tai toisesta koskaan kuullutkaan: Keskusteluja elämästä (Thirteen Conversations About One Thing). Koska nykyään on niin valoisaa, en mene nukkumaan niin aikaisin kuin pitäisi. Ehkä se oli sitten unettomuutta, mutta jokin tuossa elokuvassa miellytti minua kovasti. Kumma juttu: Elokuva keskittyi pääasiassa kuvaamaan onnen loppumista; esittelemään, kuinka jokaisen onnellisuus ja hyvä tuuri päättyy aikanaan. Ja viimeisen kohtauksen pienellä käden heilautuksella kaikki onkin hyvin, onni saattaa ehkä sittenkin joskus palata. Jollain pienellä eleellä kaikesta tulee sympaattista, ei edes kovin karheaa.
Ehkä se oli jopa vähän naiivia. Mutta minä olenkin aina ollut heikkona elokuviin, jotka koostuvat pikkuisista lopulta yhteen nivoutuvista tarinoista. Edes yleensä-niin-ärsyttävä Matthew McConaughey ei ärsyttänyt oikeastaan lainkaan. Toisaalta mikään John Turturron sisältävä elokuva ei voi olla läpeensä paha. Okei, myönnettäköön, ne fysiikan oppitunnit olivat vähän hölmöjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti