Täytyy ottaa vähän takaisin aiemmin sanottua: kyllä siitä lämmöstä sittenkin voi nauttia, minäkin. Viikonloppu jatkui nimittäin perjantain kanavarantapiknikin jälkeen vähintään yhtä hienoissa merkeissä. Lauantaina istuttiin taas samaisessa paikassa, tosin blogini valtava julkisuus oli mitä ilmeisemmin houkutellut paikalle ne muutamat tuntemattomat rohkelikot. Ei siellä kukaan kuitenkaan viihtynyt yhtä kauan kuin me: olimme paikalla vielä päivän valjetessa. Uiminen satamaa vastapäätä aamun ensimmäisessä valossa ei ollut lainkaan niin epämiellyttävää kuin olin kuvitellut.
Eihän tämä Helsinki mikään maailman metropoli ole, eikä Lauttasaari ole välttämättä kaupungin sykkivin sydän. Mutta auringon laskiessa vähitellen syttyvät valot vastapäisen rannan kerrostaloissa ja sillalla tihkuivat kyllä hiljaista urbaania estetiikkaa. Suurin älämölö oli jo jäänyt taakse, ellei rauhallista akustista kitaraamme kutsuta sellaiseksi.
Ja sitten se helle: Kävin sunnuntaina ensimmäistä kertaa Harakan saaressa, kun tuo aamuyön pärskyttely muistutti uimisen ihanuudesta. Tein kaikki ne typeryydet: lähdin matkaan ilman aurinkorasvaa, läträsin vedessä tuntikaupalla (mutta kun niitä laivoja isoine aaltoineen vain tuli koko ajan...) ja kuivattelin itseäni auringossa niin ikään tuntikaupalla. Eipä siitä seurannut muuta kuin kärventynyt naama ja hehkuvat olkapäät. Onneksi maanantaisin ei muutenkaan tee pahemmin mieli hymyillä, mutta nyt ei voinut oikein kurtistella kulmiaankaan.
Luotan Bepanthenin voimaan: huomenna mikään ei enää satu, ja voin taas hengailla auringossa. Olen nimittäin alkanut ymmärtää helteen ytimen: silloin täytyy vain liikkua hyvin, hyvin hitaasti. Eikä pidä tehdä mitään, mikä ei tunnu ehdottoman mukavalta ja/tai tärkeältä.
Saa nähdä, mikä ilma Saksassa on. Liput tuli viimein hankittua: meno lauantaina, paluu keskiviikkona. Kuinka monet sandaalit pakkaan mukaan?
Eihän tämä Helsinki mikään maailman metropoli ole, eikä Lauttasaari ole välttämättä kaupungin sykkivin sydän. Mutta auringon laskiessa vähitellen syttyvät valot vastapäisen rannan kerrostaloissa ja sillalla tihkuivat kyllä hiljaista urbaania estetiikkaa. Suurin älämölö oli jo jäänyt taakse, ellei rauhallista akustista kitaraamme kutsuta sellaiseksi.
Ja sitten se helle: Kävin sunnuntaina ensimmäistä kertaa Harakan saaressa, kun tuo aamuyön pärskyttely muistutti uimisen ihanuudesta. Tein kaikki ne typeryydet: lähdin matkaan ilman aurinkorasvaa, läträsin vedessä tuntikaupalla (mutta kun niitä laivoja isoine aaltoineen vain tuli koko ajan...) ja kuivattelin itseäni auringossa niin ikään tuntikaupalla. Eipä siitä seurannut muuta kuin kärventynyt naama ja hehkuvat olkapäät. Onneksi maanantaisin ei muutenkaan tee pahemmin mieli hymyillä, mutta nyt ei voinut oikein kurtistella kulmiaankaan.
Luotan Bepanthenin voimaan: huomenna mikään ei enää satu, ja voin taas hengailla auringossa. Olen nimittäin alkanut ymmärtää helteen ytimen: silloin täytyy vain liikkua hyvin, hyvin hitaasti. Eikä pidä tehdä mitään, mikä ei tunnu ehdottoman mukavalta ja/tai tärkeältä.
Saa nähdä, mikä ilma Saksassa on. Liput tuli viimein hankittua: meno lauantaina, paluu keskiviikkona. Kuinka monet sandaalit pakkaan mukaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti