Tänään lensimme jo Suomeen ja töihin, mutta eilen ehdimme nauttia Berliinin riemuista maanantaina pitkäksi venähtäneiden hautajaisten vuoksi lyhyeksi jääneen yön jälkeen. Aika loppuu varsin nopeasti, kun yhden iltapäivän ja illan aikana pitää tarkastaa, ettei mikään ole muuttunut sitten viime kerran. Kämppä oli Karlshorstissa, josta piti sitten ehtiä näkemään Alexanderplatz, Prenzlauer Berg, Frankfurter Torin jättikirppis ja Potsdamer Platzin rakennustöiden viimeisin vaihe. Kreuzberg jätettiin pitkin hampain väliin, kun Lychener Strassen alkuillan cocktail-häppärit osuivat juuri jälkiruoka-aikaan.
Prenzlauer Bergistä Alexanderplatzille matkattiin U2-metrolla, jossa kuultiin kummallisia kuulutuksia. Väittivät, ettei tämä juna kulje. Kuulutusta oli vaikea uskoa, kun kuitenkin sattui itse istumaan varsin hyvin kulkevassa junassa. Alexanderplatzin tutkailun jälkeen lähdettiin sitten samaisella U2-junalla Potsdamer Platzille, jossa oli tapahtunut yllättävän vähän sitten viime visiitin. Itse asiassa Alex oli kokenut huomattavasti enemmän, koko Itä-Berliinin keskusaukio kun näytti olevan sekalaisten remonttien peitossa.
Potsdamer Platzilta olikin sitten vaikeampaa päästä pois. U- ja S-Bahn –asemilla kuulutettiin, etteivät junat liiku. Nyt siihen aikaisempaan U2-kuulutukseen saatiin lisävalaistusta: kyseinen metrolinja pysäytettiin, koska siellä oli uhattu räjäyttää pommi. Niinpä niin, jos haluaa räjäyttää pommin jossain Berliinin metrossa, niin kai se sitten on juuri U2. Linjahan kulkee Potsdamer Platzin ja Alexin ohella myös Mitten ja Zoon ali, eli kaikki vilkkaimmat turistikeskukset olisivat tulilinjalla.
Samaan aikaan kuitenkaan eivät kulkeneet myöskään S1- ja S2-junat, sillä joku tyyppi oli ilmeisesti heittäytynyt jossain vaiheessa kiskoille. Tämä tarkoitti sitten sitä, että Potsdamer Platz oli lähes eristyksissä. Joitain korvaavia bussikyytejä toki järjestettiin, mutta me emme halunneet edes nähdä kuinka täyttä autoissa oli. Kun jokainen näistä kolmesta linjasta kulkee muutaman minuutin välein ja jokainen juna kykenee kuljettamaan satoja ihmisiä, taitaa niiden korvaaminen bussilla olla aika vaikeaa.
Siinä me sitten istuimme S-asemalla, kuuntelimme kuulutuksia ja katselimme hämmentyneitä ihmisiä ja tiukkailmeisiä vartijoita, jotka estivät matkalaisia nousemasta tyhjiin junavaunuihin. Koska meillä ei ollut kiire minnekään, oli tilanne itse asiassa aika hauska. Jossain vaiheessa tosin rupesi vähän pelottamaan: mitä jos se pommi on totta, ja mitä jos se räjähtää Potsdamer Platzilla? Juuri nythän siellä oli jumissa valtavasti ihmisiä.
Ei se kuitenkaan räjähtänyt, ja mekin pääsimme lopulta lähtemään, kun S-Bahn-liikenne alkoi kulkea jälleen.
Prenzlauer Bergistä Alexanderplatzille matkattiin U2-metrolla, jossa kuultiin kummallisia kuulutuksia. Väittivät, ettei tämä juna kulje. Kuulutusta oli vaikea uskoa, kun kuitenkin sattui itse istumaan varsin hyvin kulkevassa junassa. Alexanderplatzin tutkailun jälkeen lähdettiin sitten samaisella U2-junalla Potsdamer Platzille, jossa oli tapahtunut yllättävän vähän sitten viime visiitin. Itse asiassa Alex oli kokenut huomattavasti enemmän, koko Itä-Berliinin keskusaukio kun näytti olevan sekalaisten remonttien peitossa.
Potsdamer Platzilta olikin sitten vaikeampaa päästä pois. U- ja S-Bahn –asemilla kuulutettiin, etteivät junat liiku. Nyt siihen aikaisempaan U2-kuulutukseen saatiin lisävalaistusta: kyseinen metrolinja pysäytettiin, koska siellä oli uhattu räjäyttää pommi. Niinpä niin, jos haluaa räjäyttää pommin jossain Berliinin metrossa, niin kai se sitten on juuri U2. Linjahan kulkee Potsdamer Platzin ja Alexin ohella myös Mitten ja Zoon ali, eli kaikki vilkkaimmat turistikeskukset olisivat tulilinjalla.
Samaan aikaan kuitenkaan eivät kulkeneet myöskään S1- ja S2-junat, sillä joku tyyppi oli ilmeisesti heittäytynyt jossain vaiheessa kiskoille. Tämä tarkoitti sitten sitä, että Potsdamer Platz oli lähes eristyksissä. Joitain korvaavia bussikyytejä toki järjestettiin, mutta me emme halunneet edes nähdä kuinka täyttä autoissa oli. Kun jokainen näistä kolmesta linjasta kulkee muutaman minuutin välein ja jokainen juna kykenee kuljettamaan satoja ihmisiä, taitaa niiden korvaaminen bussilla olla aika vaikeaa.
Siinä me sitten istuimme S-asemalla, kuuntelimme kuulutuksia ja katselimme hämmentyneitä ihmisiä ja tiukkailmeisiä vartijoita, jotka estivät matkalaisia nousemasta tyhjiin junavaunuihin. Koska meillä ei ollut kiire minnekään, oli tilanne itse asiassa aika hauska. Jossain vaiheessa tosin rupesi vähän pelottamaan: mitä jos se pommi on totta, ja mitä jos se räjähtää Potsdamer Platzilla? Juuri nythän siellä oli jumissa valtavasti ihmisiä.
Ei se kuitenkaan räjähtänyt, ja mekin pääsimme lopulta lähtemään, kun S-Bahn-liikenne alkoi kulkea jälleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti