maanantaina, tammikuuta 05, 2009

Ensimmäinen hoitopäivä

Nyt ovat Mella ja Neila päässeet kokemaan ensimmäisen oikean hoitopäivän, sillä tänään pirppikset olivat päiväkodissa ihan vain kahdestaan vahdittavana muutaman tunnin ajan. Samalla kävi ilmi, että Neilan valtaisa parkuminen on vain meille vanhemmille räätälöityä: typykkä oli aivan iloinen koko päivän. Itse asiassa neidin huomio herpaantui heti alussa, sillä muksu unohti kokonaan itkeä jopa siinä vaiheessa, kun isänsä jätti hänet hoitotädin huomaan.

Mella taas oli luonnollisesti innoissaan, mutta Mella nyt on innoissaan kaikesta. Oli kuulemma niin innoissaan, ettei edes malttanut nukkua päiväunia. Me nautimme nyt näistä hedelmistä, kun tyttö juoksee olohuoneen ja keittiön väliä hysteerisesti kirkuen.

Myös pakollinen initaatioriitti on suoritettu. Kun Mellaa puolitoista vuotta sitten puettiin kotiinlähtöä varten ensimmäisen hoitopäivän päätteeksi, kompuroi hän toppauksissaan ja löi otsansa suoraan penkinkulmaan. Siitähän jäi tietenkin ruma mustelma ja komea kuhmu. Tänään samassa tilanteessa Neila onnistui kaatumaan naamalleen lattiaan, lopputuloksena pieni nenästä alkunsa saanut verilammikko. Onpahan sekin sitten hoidettu pois alta.

Enää ei tarvitse olla kovin huolissaan. Hyvin ne siellä näyttävät pärjäävän, meidän tytöt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti