maanantaina, tammikuuta 05, 2009

Ensimmäinen kahvitunti

Kolmen viikon joululoman jälkeinen ensimmäinen työpäivä on edennyt ensimmäiseen kahvipaussiin, ja lienee yhteenvedon paikka. Loma tuntui ennemminkin kolmelta kuukaudelta, ehkä jopa kolmelta vuodelta, niin omituiselta tuntui palata työpöydän äärelle. Kivalta toki, mutta omituiselta. Miten niitä töitä taas tehtiinkään?

Poissaoloni aikana on tapahtunut mm. seuraavaa:
  • Pöydälleni on ilmestynyt joulutähti, joka on tosin jo ehtinyt myös lakastua.
  • Kauppalehti näkyy ryhtyneen säästökuurille, sillä läpyskä on vaihtanut selvästi ohuempaan ja halvempaan painopaperiin.
  • Paikallinen Amica on korottanut lounashintojaan.
  • Yksi alaisistani on jäänyt äitiyslomalle, toinen palannut omaltaan ja kolmas synnyttänyt.
  • Yksi työntekijä on puolestaan lopettanut kokonaan ja siirtynyt poliittiseksi broileriksi, mutta hänen seuraajakseen onkin tullut jo reippaasti toistasataa työhakemusta. Ne hakemukset pitäisi sitten käydä läpi ensi tilassa.
  • Työt eivät näytä kyllä muutenkaan loppuvan ainakaan kesken, mutta mikäs tässä on loman jälkeen tahkota. Pukki tuo meille kilteille lahjoja ensi vuonnakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti