perjantaina, tammikuuta 30, 2009

Vaikea valinta

Tämä on taas niitä päiviä, jolloin on kamalan vaikea valita: mikä murheenkryyneistäni olisikaan se suurin ja ikävin? Vaihtoehtoja kun on niin runsaasti.

Sairasloma. Tulihan tällä viikolla tosiaan käytyä kahtena päivänä töissä, maanantaina ja torstaina. Kivahan tämän kipeän kurkun ja riekaleina ulostuvien keuhkojen kanssa on viettää aikaansa. Niin kivaa, ettei nukkuakaan malttaisi.

Työt. Koska töitä kuitenkin on, päätin viettää tämän päivän etänä tekemässä vähän hommia. Yhdistäpä siihen sitten eri kone, eri selain, eri käyttöjärjestelmä ja eri ohjelmistoversiot kuin töissä, niin lopputulos on juuri sitä itseään. Viiden tunnin työrupeamasta arviolta kolme tuntia meni ihan vain teknisten ongelmien kanssa painimiseen. Ttu.

Viikonloppu. Onhan tosiaan kiva, kun on viikonloppu: kaikki ystävät pääsevät juhlimaan yhden ystävän pyöreitä vuosia. Näillä näkymin minä pääsen köhimään keuhkonriekaleita koko lauantai-illan ajan.

Muksujen taudit. Päiväkodista soitettiin juuri ja käskettiin hakemaan lapset kotiin: esikoinen on oksentanut. Jipii!

No, lähtölaskenta alkaa. Kaikesta huolimatta pidän uhostani kiinni ja vietän tämän sairaan viikonlopun tietokoneetta ja internetittä. Ihan kohta, kunhan ilta tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti