Hitto nää sukupuoli-identiteettiasiat on vaikeita, otetaan nyt vaikka tämä äijyys (via Junis, kiitos vain): ymmärrän kyllä, että äijyys on sinänsä varattu miehille, mutta kyllä minäkin välillä olisin mielelläni äijä. Mutta jos olen joskus ihan vain omaksi ilokseni äijä, annanko heti ymmärtää olevani
a) telaketjufeministi, joka antaa äijien maistaa omaa lääkettään;
b) identiteetistään epävarma pikkulikka, joka yrittää kameleonttimaisesti sopeutua äijien joukkoon ja hankkia näin heidän hyväksyntänsä;
c) muuta, mitä?
Toisaalta, jos jatketaan näissä perinteiseksi koetuissa sukupuolirooleissa, olen minä joskus myös aika hempukka. Tämä saattaa itse asiassa olla minut tunteville vielä vaikeampi asia uskoa kuin äijyydenkaipuuni, mutta niin se vain on. Monesti kyse on selvästä defenssistä, jolle en vain voi mitään.
Vastustamattomasta defenssistä hyvä esimerkki on vähäinen ampumakokemukseni: koska selvästikin edelleen vähän arastelen aseen käsittelyä ja kehnoa sihtiäni, peittelen epävarmuuttani kikattamalla aivottomasti ja sormeilemalla hiuskiehkuroita. Tämä siitäkin huolimatta, että tiedostan lajin "maskuliinisuuden" olevan lähinnä pääni sisällä seikkailevaa harhaa. (No, viime kerrasta opin sentään sen, että vaikkei korkokengistä sinänsä ole haittaa oikean ampuma-asennon löytämisessä, väsyvät jalat nopeasti hyvilläkin koroilla.)
Mutta kun olen hempukka, olenko silloin todennäköisimmin
a) hempukka;
b) laskelmoiva miesvihaaja;
c) muuta, mitä?
Onneksi näitä asioita ei tarvitse ihan koko ajan pohtia. Pääosan ajasta olen nimittäin ihan vain tavallisesti.
a) telaketjufeministi, joka antaa äijien maistaa omaa lääkettään;
b) identiteetistään epävarma pikkulikka, joka yrittää kameleonttimaisesti sopeutua äijien joukkoon ja hankkia näin heidän hyväksyntänsä;
c) muuta, mitä?
Toisaalta, jos jatketaan näissä perinteiseksi koetuissa sukupuolirooleissa, olen minä joskus myös aika hempukka. Tämä saattaa itse asiassa olla minut tunteville vielä vaikeampi asia uskoa kuin äijyydenkaipuuni, mutta niin se vain on. Monesti kyse on selvästä defenssistä, jolle en vain voi mitään.
Vastustamattomasta defenssistä hyvä esimerkki on vähäinen ampumakokemukseni: koska selvästikin edelleen vähän arastelen aseen käsittelyä ja kehnoa sihtiäni, peittelen epävarmuuttani kikattamalla aivottomasti ja sormeilemalla hiuskiehkuroita. Tämä siitäkin huolimatta, että tiedostan lajin "maskuliinisuuden" olevan lähinnä pääni sisällä seikkailevaa harhaa. (No, viime kerrasta opin sentään sen, että vaikkei korkokengistä sinänsä ole haittaa oikean ampuma-asennon löytämisessä, väsyvät jalat nopeasti hyvilläkin koroilla.)
Mutta kun olen hempukka, olenko silloin todennäköisimmin
a) hempukka;
b) laskelmoiva miesvihaaja;
c) muuta, mitä?
Onneksi näitä asioita ei tarvitse ihan koko ajan pohtia. Pääosan ajasta olen nimittäin ihan vain tavallisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti