Nyt kun on viime viikkojen (no, oikeastaan jo kuukausien) ajan tullut kuunneltua aktiivisemmin noita vanhoja suosikkilevyjä mp3-soittimella, huomaan makuni muuttuneen. Jotkin aiemmin niin kovin hyviltä tuntuneet artistit ja kokonaiset musiikkityylit herättävät nyt suorastaan inhoa, tai ainakin syvää halveksuntaa.
Mitä sitä kiertelemään: minä en voi enää sietää suomirokkia, varsinkaan sitä vähän raskaamman tyylistä valtavirtarokkia (nämä kotiteollisuudet ja mitä niitä nyt on). Ja sitten joku runotyttöjen CMX, hyi hitto! Ja minulla on sentään varsin kattava valikoima kyseisen bändin levyjä.
Keski-ikäistymiseni onkin nyt johtamassa siihen, että alkaa olla yhä enemmän asioita, joista en pidä. Näitä ei kuitenkaan kompensoi vastaava määrä uusia asioita, joista pitäisin. Jotkin vanhat sentään ovat ennallaan: Depeche Mode ja Rammstein ovat edelleen ihan jees, vaikka olenkin loputtoman kyllästynyt niihin juuri nyt. Nick Caveen en ole onnistunut kyllästymään vuosienkaan aikana, ja pelkäänkin sitä henkistä ja taiteellista aavikkoa, johon joku päivä joudun tämänkin artistin menettäessä hohtonsa.
Pienen toivonpilkahduksen havaitsen siinä, että olen löytämässä uudelleen Nine Inch Nailsin. Tarkoitus olisikin nyt hankkia vähän enemmän tällaista industrialhenkistä rokkenrollia, sillä sellaisen tahtiin on todistettavasti tuloksellista polkea kuntosalin crosstraineria. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan; etenkin kipaleet, joiden tempo on lähellä Closer-biisiä toimivat erinomaisesti kuntoilun taustalla. Toisaalta vaatimus voi olla aika rankka, kappalehan on hitaammasta päästä mutta vauhdin kaksinkertaistaminen taas olisi jo aikamoista ripaskaa.
Kuntoilun taustalla voisi ehkä kuunnella jotain pirtsakampaa, kuten vaikkapa suuresti rakastamaani Scissor Sistersiä. Mutta kuka ihme rehkii hymy naamalla? Kyllä minä ainakin menen salille näyttämään niille vempaimille ja kaikille kuvitteellisille vihamiehilleni mistä kana pissii. Siinä ei rallattelulle ole sijaa.
Mitä sitä kiertelemään: minä en voi enää sietää suomirokkia, varsinkaan sitä vähän raskaamman tyylistä valtavirtarokkia (nämä kotiteollisuudet ja mitä niitä nyt on). Ja sitten joku runotyttöjen CMX, hyi hitto! Ja minulla on sentään varsin kattava valikoima kyseisen bändin levyjä.
Keski-ikäistymiseni onkin nyt johtamassa siihen, että alkaa olla yhä enemmän asioita, joista en pidä. Näitä ei kuitenkaan kompensoi vastaava määrä uusia asioita, joista pitäisin. Jotkin vanhat sentään ovat ennallaan: Depeche Mode ja Rammstein ovat edelleen ihan jees, vaikka olenkin loputtoman kyllästynyt niihin juuri nyt. Nick Caveen en ole onnistunut kyllästymään vuosienkaan aikana, ja pelkäänkin sitä henkistä ja taiteellista aavikkoa, johon joku päivä joudun tämänkin artistin menettäessä hohtonsa.
Pienen toivonpilkahduksen havaitsen siinä, että olen löytämässä uudelleen Nine Inch Nailsin. Tarkoitus olisikin nyt hankkia vähän enemmän tällaista industrialhenkistä rokkenrollia, sillä sellaisen tahtiin on todistettavasti tuloksellista polkea kuntosalin crosstraineria. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan; etenkin kipaleet, joiden tempo on lähellä Closer-biisiä toimivat erinomaisesti kuntoilun taustalla. Toisaalta vaatimus voi olla aika rankka, kappalehan on hitaammasta päästä mutta vauhdin kaksinkertaistaminen taas olisi jo aikamoista ripaskaa.
Kuntoilun taustalla voisi ehkä kuunnella jotain pirtsakampaa, kuten vaikkapa suuresti rakastamaani Scissor Sistersiä. Mutta kuka ihme rehkii hymy naamalla? Kyllä minä ainakin menen salille näyttämään niille vempaimille ja kaikille kuvitteellisille vihamiehilleni mistä kana pissii. Siinä ei rallattelulle ole sijaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti