Mellan uhmaikä tuli meille aika lailla puun takaa, sillä emme olleet osanneet varautua aivan sellaiseen käytökseen. Minä olin kuvitellut uhmaiän tarkoittavan lähinnä itkupotkuraivareita lähikaupan karkkihyllyn edessä, mutta pokerinaamainen julma manipuloija olikin jotain paljon hirveämpää. Jonkin aikaa tuntuikin siltä, että rääpäleemme oli niskan päällä: äiti ja isä menettivät hermonsa ja tyttö vain nauroi pirullisesti kaikelle.
Nyt tilanne on kuitenkin selvästi muuttunut: esikoisemme uhmaiän vaihe on jo tämän talven ajan ollut selvästi tutumpi. Äiti ja isä eivät enää menetä hermojaan, mutta neiti sen sijaan heittäytyy puolen tunnin välein lattialle kiljumaan elämääkin suuremmista kiistakapuloista. Tyypillisimpiä itkupotkuraivarin aiheita ovat mm. nämä:
-Mella olisi halunnut itse kattaa oman paikkansa ruokapöydässä. Tätä mahdollisuutta toki kaukonäköisesti tarjottiin hänelle kattauksen alkaessa, mutta juuri silloin tyttö ei vielä halunnut.
-Mella haluaa laittaa talvisaappaat jalkaan sisällä. Vapaamielisinä vanhempina sallimme sen, jos saappaiden pohjat ovat puhtaat. Aina kengät eivät kuitenkaan suostu menemään jalkoihin, ja tyttö haluaa apua vanhemmiltaan. Vanhemmat eivät saa auttaessaan koskea tai edes katsoa Mellaan tai kenkiin. Myös pelkkä avunannon ele on loukkaus avunpyynnön jälkeen, ihan kuin Mellan kaltainen iso tyttö ei muka osaisi itse pukea kenkiä jalkaan.
-Mella haluaisi äidin syövän vasemmalla kädellä oikean sijaan. Äiti ei suostu.
-Isi katsoo Mellaan päin juuri silloin, kun Mellalla alkaa olla paha mieli.
On pakko myöntää, että esikoinen on kuitenkin yllättävän kypsä ja tietoinen omasta tilastaan. Monesti neiti ei nimittäin edes yritä keksiä tekosyytä kiukulleen, vaan myöntää suoraan itkun johtuvan pahantuulisuudesta ("mä ikken, mulla schlechte Laune!").
Yhtä kaikki, koko perhe Mellaa lukuunottamatta on tavattoman huvittunut näistä kohtauksista. Kyllä minä tämän känkkäränkän otan mielelläni sen damienin tilalle. Ristit ja vihkivedet on kuitenkin laitettu hyvään talteen kuopusta varten.
Nyt tilanne on kuitenkin selvästi muuttunut: esikoisemme uhmaiän vaihe on jo tämän talven ajan ollut selvästi tutumpi. Äiti ja isä eivät enää menetä hermojaan, mutta neiti sen sijaan heittäytyy puolen tunnin välein lattialle kiljumaan elämääkin suuremmista kiistakapuloista. Tyypillisimpiä itkupotkuraivarin aiheita ovat mm. nämä:
-Mella olisi halunnut itse kattaa oman paikkansa ruokapöydässä. Tätä mahdollisuutta toki kaukonäköisesti tarjottiin hänelle kattauksen alkaessa, mutta juuri silloin tyttö ei vielä halunnut.
-Mella haluaa laittaa talvisaappaat jalkaan sisällä. Vapaamielisinä vanhempina sallimme sen, jos saappaiden pohjat ovat puhtaat. Aina kengät eivät kuitenkaan suostu menemään jalkoihin, ja tyttö haluaa apua vanhemmiltaan. Vanhemmat eivät saa auttaessaan koskea tai edes katsoa Mellaan tai kenkiin. Myös pelkkä avunannon ele on loukkaus avunpyynnön jälkeen, ihan kuin Mellan kaltainen iso tyttö ei muka osaisi itse pukea kenkiä jalkaan.
-Mella haluaisi äidin syövän vasemmalla kädellä oikean sijaan. Äiti ei suostu.
-Isi katsoo Mellaan päin juuri silloin, kun Mellalla alkaa olla paha mieli.
On pakko myöntää, että esikoinen on kuitenkin yllättävän kypsä ja tietoinen omasta tilastaan. Monesti neiti ei nimittäin edes yritä keksiä tekosyytä kiukulleen, vaan myöntää suoraan itkun johtuvan pahantuulisuudesta ("mä ikken, mulla schlechte Laune!").
Yhtä kaikki, koko perhe Mellaa lukuunottamatta on tavattoman huvittunut näistä kohtauksista. Kyllä minä tämän känkkäränkän otan mielelläni sen damienin tilalle. Ristit ja vihkivedet on kuitenkin laitettu hyvään talteen kuopusta varten.
Tytöillähän tuo uhmaikä jatkuukin sitten aika pitkään.
VastaaPoistaMun on nyt ihan pakko myöntää, että mulla on tulkintavaikeuksia. Oliko tässä nyt kyse jostain vanhempienvälisestä bondaamisesta vaiko jostain sovinistisesta heitosta, jonka ymmärtämiseksi en ole riittävän feministi/sika?
VastaaPoistaJos otetaan tämä ihmisuskoisempi linja, niin onko näin? En tiennytkään. Onneksi meillä on vain tyttöjä, niin ei tarvitse 20 vuoden kuluttua katkerasti valittaa epätasapuolisesti vain toiselle hänen vaikeuttaan.
Ei, kyllä se oli se sovinistinen heitto.
VastaaPoistaNo, aina saa toivoa.
VastaaPoista