maanantaina, maaliskuuta 23, 2009

Minä ja örinä

Musiikilliseen odysseiaani sisältyy sellainenkin mutka, että suhteeni örinälauluun on varsin vaivalloinen. Huolimatta kahdeksan vuoden mittaisesta lähes päivittäisestä altistumisesta en ole vieläkään oppinut ottamaan tosissaan sellaista ilmaisumuotoa. Taustat saattavat olla vaikka kuinka hyviä, mutta kun se örinä alkaa, minä ryhdyn hihittämään. Ainakin sisäisesti, jos en ulkoisesti kehtaa.

Se on aika sääli, sillä vaikken metallimusiikista juuri mitään ymmärrä, tuntuu sieltä löytyvän varsin kiinnostavia asioita kuunneltavaksi. Ei ole ihan harvoin käynyt niin, että innostun jostain taustalla soivasta kappaleesta... kunnes se laulu alkaa.

Olen nyt kuitenkin ajatellut kokeilla siedätyshoitoa, ja mm. tänään laajensin tajuntaani kuuntelemalla työmatkalla Reaktor 4 -nimistä laulu- ja soitinyhtyettä. Örinä on helpompi käsitellä, kun muu äänimaailma on helposti pureskeltavissa / minua miellyttävässä muodossa, niin kuin tässä tapauksessa.

Aikamoista pinnistelyä se silti on. Miksi ihmeessä aikuiset ihmiset tekevät noin, vieläpä ihan tosissaan?

Olen minä ollut kotifasistin mukana satunnaisilla BM-livekeikoillakin villeinä nuoruusvuosinani. Jos sen örinän vielä oppisikin kestämään, niin sitä päänpyörittelyä en kyllä ikinä aio ymmärtää. Varsinkaan, jos sitä tekee useampikin pitkätukka rivissä samaan tahtiin jalat harallaan, eikä sille ole tarkoitus nauraa.

3 kommenttia:

  1. Yhdyn tähän. Örinävokalistin ei tulisi olla vokalisti ollenkaan, vaan vaikkapa roudari, bussikuski tai sosionomi, niin se ei pääsisi ryssimään hyvää bändiä. Ei ole meinaan ihan yksi eikä kaksi bändiä, jotka ovat kuuntelukelvottomia ihan vain sen örinän takia.

    VastaaPoista
  2. Örinästä olen erinomaisen samaa mieltä. Laulajan ääni on instrumentti muiden joukossa, eikä edes ihan vähämerkityksinen. Sääli on, jos homma pilataan tahallaan pelkästään käsittämättömällä örinällä tai kirkumisella.

    Eikä kyse ole edes siitä, etteivät örinälaulajat osaisi muuta. (Esimerkkinä vaikkapa Tapio Wilska, Finntroll vs. Sethian). Tarkoituksellinen örinä on mielestäni ihan vastaava juttu, kuin että kitarat viritettäisiin tarkoituksella päin helvettiä. Tai ääniteknikot löisivät huvikseen Moran pystyyn joka kaiutinelementtiin.

    Ei ymmärrä. Kai se on jokin rokkiasennejuttu.....

    VastaaPoista
  3. Minulla tapahtui asenteenmuutos siinä vaiheessa kun siihen laulutyyliin alkoi suhtautua ihan vain äänenä joka on osa sitä kokonaissaundia, sen jälkeen BM alkoi toimia paremmin.
    Siedätyshoitona toimi paremmin ei-metallimusiikki, eli kokeellisempi musiikki joka opetti kuuntelemaan ääniä. Ja jossa on myos paljon sellaista "miksi aikuiset ihmiset tekevät tuollaista tosissaan" materiaalia.

    Ja mitä päänpyorittelyyn ja muihin lieveilmioihin tulee, niin olen sanonut että minä kuuntelen metallimusiikin niitä hauskoja genrejä, eli blackia, poweria, folkkia ja NWOBHMia. Ottakoon tosissaan kuka tahtoo.

    VastaaPoista