Kävin eilen tuhlaamassa Erikin veronpalautuksia (omillenihan minulla on jo parempaa käyttöä). Olin erittäin omaperäinen ja luova löytäessäni itseni Helsingin keskustan kaupoista veronpalautuspäivänä klo 16.30, jolloin kukaan muu ei ollut keksinyt samaa ideaa. Lisää vielä sen eräänkin vaatekaupan tasan yhden päivän mittainen alennuskampanja sekä Etyj-kokouksen katkaisema Mannerheimintie, niin saat ison kasan ihmisiä.
Mukaan tarttui joululahjojen lisäksi parikin kirjaa, joiden avulla ajattelin ratkaista kaikki ongelmani tai ainakin imaista vähän lisää vaikutteita. Tommi Uschanovin "Mikä vasemmistoa vaivaa?" oli tietenkin juuri minun ideologiseen häpeätilaani suunnattu teos, ja Kalle Haatasen nihilismiä käsittelevä "Ei voisi vähempää kiinnostaa" tuntuu niinikään kertovan minusta.
Aloitin illalla Uschanovista, ja vaikken päässyt puoliväliä pidemmälle, olen jo nauttinut täysin siemauksin. Pamflettimainenhan se teos on, ei mitenkään kuivan asiallinen, mutta juuri sellaisestahan minä pidän. Minut saa uskomaan mitä tahansa, jos pukee sen makuni mukaiseen huumoriin. Mutta kyllä minun on helppo samaistua Uschanoviin hänen kuvaillessaan vuoden 1994 EU-kansanäänestyksen ilmapiiriä. Vasemmisto oli profiloitunut tuolloin jyrkkänä EU-vastustajana, kuka mistäkin syystä:
Mitä tuohon Haatasen nihilismikirjaan tulee, ainakin Hesarin kirja-arvostelun mukaan sillä on jalo päämäärä: olla antautumatta trendikkäälle ja äärimmäisen vetoavalle nihilismille. Itsekin huomaan ajatusteni pyörivän varsin pientä kehää, kun jokainen päätelmä tuntuu johtavan nimenomaan jonkinmuotoiseen nihilismiin. Ehkä kirjasta löytyy avaimia näihin lukkoihin.
Mukaan tarttui joululahjojen lisäksi parikin kirjaa, joiden avulla ajattelin ratkaista kaikki ongelmani tai ainakin imaista vähän lisää vaikutteita. Tommi Uschanovin "Mikä vasemmistoa vaivaa?" oli tietenkin juuri minun ideologiseen häpeätilaani suunnattu teos, ja Kalle Haatasen nihilismiä käsittelevä "Ei voisi vähempää kiinnostaa" tuntuu niinikään kertovan minusta.
Aloitin illalla Uschanovista, ja vaikken päässyt puoliväliä pidemmälle, olen jo nauttinut täysin siemauksin. Pamflettimainenhan se teos on, ei mitenkään kuivan asiallinen, mutta juuri sellaisestahan minä pidän. Minut saa uskomaan mitä tahansa, jos pukee sen makuni mukaiseen huumoriin. Mutta kyllä minun on helppo samaistua Uschanoviin hänen kuvaillessaan vuoden 1994 EU-kansanäänestyksen ilmapiiriä. Vasemmisto oli profiloitunut tuolloin jyrkkänä EU-vastustajana, kuka mistäkin syystä:
"Odotin koko vuoden, että joku ei-puolen merkittävä johtohahmo pyytäisi julkisesti anteeksi kampanjansa typeryyksiä ja sanoisi ääneen, että ei-äänen voi antaa myös siitä huolimatta, että ei-puolella ovat niin monet sekopäät ja muuten epämiellyttävät ihmiset. Kukaan ei kuitenkaan noussut tekemään pesäeroa heihin, ja vaikka olin pitkään toivonut pääseväni äänestämään ei, jouduin siis äänestämään kyllä."
Mitä tuohon Haatasen nihilismikirjaan tulee, ainakin Hesarin kirja-arvostelun mukaan sillä on jalo päämäärä: olla antautumatta trendikkäälle ja äärimmäisen vetoavalle nihilismille. Itsekin huomaan ajatusteni pyörivän varsin pientä kehää, kun jokainen päätelmä tuntuu johtavan nimenomaan jonkinmuotoiseen nihilismiin. Ehkä kirjasta löytyy avaimia näihin lukkoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti