Ihanneyhteiskunta ja ikävät lieveilmiöt

Olen tässä koettanut toipua tuosta taannoisesta suuresta asekeskustelusta ja muodostaa asioista mielipiteitä. Kuten tavallista, se on kovin vaikeaa. Pitääkö aseet kieltää? Tai pitäisikö niiden saatavuutta tai hallussapitoa rajoittaa? Onko aseista enemmän haittaa kuin hyötyä? En näe poliittisella ja ideologisella katsantokannalla juuri sijaa tässä keskustelussa: ratkaisujen tulisi perustua vain uskottaviin ennusteisiin. Ja tiedän toki, että on naiivia uskoa keskustelun etenevän pelkkien faktojen pohjalta - onhan toki faktoja ja sitten on niitä faktoja.

Lähdin liikkeelle itselleni tyypillisestä suunnasta eli epärealistisen idealisoidusta tilanteesta. Jos olisi mahdollista perustaa kokonaan uusi yhteiskunta täysin puhtaalta pöydältä, mitä kaikkea nykymaailmasta ottaisin sinne mukaan ja mitä jättäisin pois? Enpä usko, että näkisin kovin suurta tarvetta tuoda tähän Uuteen Uljaaseen Maailmaan mm. aseita, alkoholia tai tupakkaa.

Huomatkaa ero: nyky-yhteiskunnassa nämä ovat jo hyvin vakiintuneita, ikään kuin saavutettuja etuja, joten on hyvin mahdollista, että niistä luopuminen aiheuttaisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Mutta jos kyse olisikin kokonaan uudesta yhteiskunnasta, jossa kenellekään ei ole ehtinyt muodostua kiinteää suhdetta näihin lieveilmiöihin, ei niiden unohtamisesta luulisi olevan kenellekään haittaa.

Tässä välissä ehdin jo pohdiskella totalitarismiakin. Onko totalitarismi vain sitä, että kielletään ihmisiltä jotain, jota he haluaisivat? Vai onko totalitarismia sekin, ettei anneta ihmisille syntyä tiettyjä tarpeita? Jos joku ei edes tiedä alkoholin iloista koska sellaista ei ole hänelle koskaan annettu, onko kyse paheksuttavasta kieltopolitiikasta?

Oletetaan nyt, ettei tällainen ideaali lähtökohta olisi paheksuttavaa totalitarismia. Seuraavaksi löydänkin itseni pohtimasta, että eikö kasvava, viaton (tosin uhmaiässä kaikkea muuta kuin tätä) lapsi ole nykytodellisuudessa lähin vastine tuolle uudelle alulle? Eikö tämän ihanteen vuoksi juurikin kannattaisi olla esittelemättä niitä leikkipyssyjä siinä toivossa, että meille kasvaa kokonaan aseisiin välinpitämättömän neutraalisti suhtautuva sukupolvi?

Leikkipyssyjen välttelyä ei siis tarvitsisi perustella sillä, millaisia vaikutuksia moisilla leikeillä on tai ei ole lapsen psyykkeeseen, vaan yksinomaan ihanneyhteiskunnan tavoittelemisella. Koska aseet ovat lopulta turhia (?), ei niitä tarvitse ottaa tarpeettomasti esille kasvatuksessakaan. Niistä ei ole haittaa, muttei merkittävää hyötyäkään.

Mutta onko tämä realistista? Mieleen tuli heti kaksi kyynissävytteistä vastaväitettä. Ensinnäkin, niin moni muu nykylapsi leikkii joka tapauksessa aseilla, ettei meidän muksujen sukupolvi tulisi joka tapauksessa olemaan aseeton. Miksi sitten suotta nähdä vaivaa? Tätä lähestymistapaa joku voi tosin pitää pään pensaaseen panemisena, itse näen sen ehkä lähinnä laiskuutena. Toteutan sitä usein.

Vieläkin kyynisemmin suhtaudun kuitenkin lopulta tähän omaan ajatukseeni uuden yhteiskunnan kehityksestä. Vaikka olisi mahdollista luoda puhtaalta pöydältä Uusi Uljas Maailma (mitä se ei ole), niin mitä syytä minulla on uskoa, ettei sen yhteiskunnan historia menisi tismalleen samalla tavalla kuin tämän jo toteutuneen? Kyllä me ihmiset olemme ihan itse ne aseet, alkoholit ja tupakat keksineet, joten miksi emme keksisi niitä uudestaan? Voisimmeko me välttyä ihmisen luonteelta vain antamalla neutraalin (?) pasifistiset lähtökohdat?

Onko tässä se ero? Pasifisti uskoo vilpittömästi ihmiskunnan vain hairahtaneen keksiessään ikäviä lieveilmiöitä, ja uskoo ihmisten tekevän toisella kerralla parempia päätöksiä. Vastapuoli, käytetään siitä sitten mitä nimitystä hyvänsä, ei usko ihmisen olevan toisella kerrallakaan aiempaa viisaampi.